Merivuoren Puutarha Oy

Merivuoren Puutarha on yksi kotimaisen paprikan viljelijöistä. Puutarha sijaitsee Piikkiössä.

Yrittäjät: Mauri, Riitta, Tuulia ja Valtteri Merivuori. (Kuvassa Riitta ja Mauri Merivuori)
Sijainti: Piikkiö
Perustamisvuosi: 1953 merkitty kaupparekisteriin, toiminut vuodesta 1917
Henkilökunnan määrä: 8 vakinaista + kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita 5-6/vuosi
Kasvihuoneala m2: 8 325 m2
Päätuotteet: kurkku, paprika, tomaatti
Myynti: suoraan kauppoihin sekä myynti suoraan omasta puodista (satokaudella arkisin klo 8-17)
merivuorenpuutarha.blogspot.fi
Facebook

Miksi haluatte kasvattaa vihanneksia meille muille suomalaisille?
– Vihannesten viljely on meille työ ja perinne edeltäviltä sukupolvilta. Isovanhemmat ostivat tilan vuonna 1917 ja ryhtyivät viljelemään aluksi avomaalla, lavoissa ja kasteissa kukkia, juureksia ja vihanneksia. Kasvihuoneissa on viljelty 1940-50-lukujen vaihteesta lähtien ja siirrytty kokonaan vihanneksiin.

Olemme saaneet huomata, että tuotteitamme arvostetaan ja asiakkaat alkavat keväisin kyselemään, että milloin Merivuoren kurkkua, paprikaa tai tomaattia on saatavana.

Mikä on parasta työssäsi?
– Puutarhalla kokee vuodenaikojen vaihtelut konkreettisesti. On aivan ihanaa kun aikaisin vuoden vaihteen jälkeen aurinko alkaa paistamaan, kasvihuoneisiin laitetaan lämmöt päälle ja istutetaan taimet. Silloin meillä alkaa kesä ja uusi kasvukausi.

Mikä on erityistä juuri sinun puutarhassasi?
– Paprikan viljely on Suomessa vähäistä, mutta meidän puutarhalla paprika on merkittävä tuote ja sitä viedään lähes kaikkiin Turun seudun marketteihin sekä hieman myös Helsingin seudulle. Tuotamme herkullisia ja laadukkaita paprikoita, koska meillä on taitavat työntekijät ja pitkät perinteet. Vuonna 1956 Unkarin kansannousun aikoihin naapuriin muutti pappi, joka oli lähtenyt Unkarista ja häneltä saimme siemeniä. Eihän Suomessa oltu paprikaa juuri nähtykään ja jännityksellä täällä odotettiin, mitä noista siemenistä tulee ja tulihan sieltä aika vahvaa suippoa paprikaa. Siitä asti paprikaa on viljelty – tarvitsihan unkarilaispappi jokapäiväisen paprikansa. Sittemmin lajikkeet ovat muuttuneet, tuote pyöristynyt ja makeutunut.

Mitä puutarhurin vapaa-aikaan kuuluu?
– Puutarhurille jää melko vähän vapaa-aikaa, koska kasvustosta, sen kastelusta ja lämmöstä on huolehdittava vuorokauden ympäri, automatiikkaan ei voi aina luottaa. Meillä vapaa-aika on kulunut mukavasti vanhojen rakennusten kunnostuksen ja ympäristönhoidon merkeissä. Koska kyseessä on vanha tila, kunnostettavaa ja korjattavaa riittää enemmän kuin jaksaa tehdä. Vapaa-aikana myös syödään yhdessä ja suunnitellaan tulevia viljelyksiä.

Vapaa-ajalla pidämme yhteyksiä muihin viljelijöihin ja osallistumme puutarhojen tapaamisiin, messuihin ja koulutuksiin.

2017 on puutarhallemme myös juhlavuosi, koska viljelyä on harjoitettu tällä paikalla Piikkiössä Toivonlinnantien varrella 100 vuotta.